Kansainvälisen työn rahoitus

Tyttö keräämässä veneellä vedestä roskia Kambodzhassa.

Suomen Pelastakaa Lasten kansainvälinen työ lasten hyväksi toteutetaan yksityishenkilöiden lahjoitusten avulla sekä eri avunantajien, säätiöiden ja yritysten myöntämällä rahoituksella. 

Yhteistyökumppaniemme joukossa ovat muun muassa seuraavat: 

Suomen ulkoministeriö 

Pelastakaa Lapset toteuttaa monivuotista kehitysyhteistyöohjelmaa ulkoministeriön kansalaisjärjestöille suunnatulla ohjelmatuella. Toiminta on omiaan tukemaan Suomen kehityspoliittisia tavoitteita äärimmäisen köyhyyden poistamiseksi, eriarvoisuuden vähentämiseksi ja ihmisoikeuksien edistämiseksi. Nykyinen ohjelmakausi kattaa vuodet 2022–2025. 

Ulkoministeriön humanitaarisen avun rahoituksella toteutamme lisäksi hankkeita kriisien ja katastrofien koettelemissa maissa.

Euroopan unioni 

EU:n humanitaarisen avun ja pelastuspalvelun pääosasto ECHO on yksi maailman merkittävimpiä humanitaarisen avun antajia. Pelastakaa Lapsilla on ECHO:n myöntämä kumppanuusstatus (.pdf englanniksi).

EU:n humanitaarisen avun rahoituksella edistämme Sudanissa lasten koulutusta (1.5.2021-30.4.2024) sekä usealla hankkeella lasten terveyttä ja ravitsemusta, toimeentuloa sekä lasten suojelua (1.5.2022-30.4.2024 / 1.5.2023-30.4.2024 / 1.5.2023-30.4.2024 / 15.7.2023-14.7.2024). Somaliassa parannamme äärimmäisessä ahdingossa olevien lasten sekä perheiden ruokaturvaa ja toimeentuloa kahdella hankkeella (1.4.2023/31.3.2024 / 15.7.2023-14.7.2024 / 1.4.2024-31.3.2025 ). Nepalissa tuemme vuoden 203 marraskuussa sattuneesta maanjäristyksistä kärsiviä lapsia ja perheitä (17.11.2023-16.5.2024) sekä eri kriiseistä kärsivien lasten ja perheiden toimeentuloa (1.4.2024-31.3.2026)

EU:n kansainvälisten kumppanuuksien pääosasto INTPA vastaa EU:n kehityspolitiikasta ja kehitysyhteistyöstä. EU:n kehityspolitiikan tavoitteisiin kuluu köyhyyden poistaminen sekä turvallisuuden ja vakauden edistäminen.  

EU:n kehitysyhteistyön rahoituksella varmistamme Sudanissa lasten pääsyn koulutukseen ja oppimiseen (1.1.2023-31.12.2025). Bhutanissa toimimme kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseksi (1.1.2024-30.6.2024).

UNICEF 

YK:n erityisjärjestö UNICEF puolustaa jokaisen lapsen oikeutta hyvään elämään ja edistää erityisesti maailman heikoimmassa asemassa olevien lasten asemaa. 

UNICEF:in tuella toteutamme hankkeita Burkina Fasossa (terveys ja ravitsemus) sekä Norsunluurannikolla (lapsiköyhyyden vähentäminen).

Maailmanpankki 

Maailmanpankin tavoitteena on vähentää köyhyyttä ja edistää maailmanlaajuista kestävää kehitystä muun muassa tukien jäsenmaiden sosiaalisia ja rakenteellisia uudistuksia sekä toimimalla yhteistyökumppanina yhdessä yksityisen sektorin ja muiden kansainvälisten yhteisöjen ja rahoituslaitosten kanssa. 

Maailmanpankin tuella toteutamme lapsiköyhyyttä vähentävää hanketta Nepalissa.

Saksan kansainvälisen yhteistyönvirasto GIZ 

Deutsche Gesellschaft für Internationale Zusammenarbeit (GIZ) toimii kestävän kehityksen puolesta ympäri maailman, tukien Saksan hallituksen kansainvälistä yhteistyötä kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi. 

GIZ:n tuella toteutamme lapsiköyhyyttä vähentävää hanke Norsunluurannikolla.

Säätiöt 

Edistämme lapsen oikeuksien toteutumista pitkäjänteisen kehitysyhteistyön sekä humanitaarisen avun kautta monen eri säätiön tuella. Esimerkiksi Nenäpäivä-säätiön tuella edistämme lasten oikeutta koulunkäyntiin ja oppimiseen Sudanissa. 

Yritysyhteistyö 

Yhteistyössä yritysten kanssa sekä näiden tuellaan toimimme eri puolilla maailmaa kestävämmän ja oikeudenmukaisemman tulevaisuuden puolesta. Tuemme myös yrityksiä toteuttamaan vastuullista yritystoimintaa huomioimalla lapsen oikeuksia liiketoiminnassaan. 

Lue lisää yhteistyöstämme yritysten kanssa verkkosivuiltamme.

  • Unicefin logo.
  • GIZ, logo.