Toimintamme

Nippu ilmapalloja puistossa.

AVUSTUSTOIMINTA

🙂 Tuemme taloudellisesti tai muulla tavoin vaikeassa elämäntilanteessa olevia lapsia ja heidän perheitään omalla paikkakunnallamme.

🙂 Tuemme lasten koulunkäyntiä lahjoittamalla stipendejä koululaisille.

🙂 Joulun aikaan muistamme paikkakuntamme lapsiperheitä.

🙂 Eväitä elämälle -oppikirjatuki toisella asteella opiskeleville, joiden perheissä on taloudellisesti tiukkaa – Koulutus on paras lääke syrjäytymisen ehkäisyyn.

🙂 Eväitä elämälle -harrastustuki nuorille, joiden perheissä on taloudellisesti tiukkaa.

🙂 Tukihenkilötoiminta pielavetisille lapsille ja nuorille yhteistyössä Monitaitoset ry:n ja Pielaveden etsivän nuorisotyön kanssa.

🙂 Yhteistyö kunnan ja paikallisten järjestöjen kanssa.

🙂 Lahjoitamme avustuksia myös valtakunnalliselle ja kansainväliselle tasolle.

VAIKUTTAMISTOIMINTA

🙂 Pidämme yllä keskustelua lasten huomioimisesta, arvostamisesta ja kunnioittamisesta.

🙂 Järjestämme erilaisia tapahtumia, mm. toukokuussa hiekkalaatikkokauden avajaiset, jolla pyritään korostamaan perheiden yhdessäolon tärkeyttä.

🙂 Olemme mukana järjestämässä Muikkuvestivaaleja.

🙂 Marraskuussa vietämme Lapsen oikeuksien päivää.

🙂 Järjestämme tapahtumia, konsertteja, luentoja, vanhempainiltoja ja tempauksia yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.

VIESTINTĂ„

🙂 Seuraa meitä Facebookissa (Pielaveden Pelastakaa Lapset ry) ja Instagramissa (pielaveden_pelary)!


Yhteystiedot

Yhdistyksemme hallitus

Puheenjohtaja
Tiina Tarvainen tiina.tarvainen@pielavesi.fi p. 050 535 9015

Varapuheenjohtaja
Mervi Berg mervi.berg@pielavesi.fi p. 040 527 5954

Sihteeri
Henna Mikkonen henna.vaananen@gmail.com p. 040 864 9827

Rahastonhoitaja
Tia Auvinen tia.auvinen@pielavesi.fi p. 050 491 9260

Facebookin ja Instagramin päivitys
Paula Kokkarinen

Muut jäsenet:
Anna-Liisa Kumpulainen

Titta Raitanen

Jaana Shemeikka

Mari Väänänen