Hae tukea lapselle

Lapsi jalkapallo kainalossa ulkona.

Harrastustuki   

Tuemme alle 18-vuotiaiden lasten harrastamista myöntämällä tukea kohtuullisiin ja välttämättömiin harrastuskuluihin silloin, kun harrastuksen aloittaminen tai sen jatkaminen on uhattuna perheen taloudellisen tilanteen vuoksi.   

Tuki on tarveharkintaista yksilötukea lapselle ja se annetaan todellisten kulujen perusteella. Tukea ei myönnetä ryhmille tai harrastusseuroille ja sitä voidaan myöntää kulloinkin käytettävissämme olevien resurssien puitteissa.   

Tuen tarkoituksena on edistää lapsen yhdenvertaisuutta antamalla mahdollisuus osallistua edes yhteen harrastukseen.  

Tuenhakijoiden kannattaa toimittaa hakulomakkeet yhdistyksellemme heti tammikuun alkuun mennessä.

Kaikkien tukea saaneiden (myös aiempina vuosina tukea saaneiden) tulee uusia ja päivittää hakemuksensa joka vuodelle, vuoden alussa, jos tarvetta tuen jatkuvuudelle on ja hakija on vielä alle 18-vuotias:

Hakemuksessa tulisi olla nimi, ikä, harrastus / opiskelu sekä perustelut tuen tarpeelle, taloudellinen tilanne tai muut painavat syyt tuen tarpeelle.

Jos tukea saanut huomaa, ettei tarvitsekaan myönnettyä tukea tänä vuonna tai sitä jää käyttämättä, tulee asiasta ilmoittaa yhteyshenkilöille mahdollisimman pikaisesti, että voimme jakaa käyttämättömän tuen muille hakijoille.

Tukihakemuslomakkeiden toimittaminen: Hakemuslomake lähetetään allekirjoitettuna sähköpostitse yhteyshenkilöllemme.

Eväitä Elämälle-yhteyshenkilömme v. 2024:

Anni Laulumaa-Peräaho , +358405119472

Tukihakemukset pyydämme lähettämään seuraavaan osoitteeseen:

nivala@pelastakaalapset.net

Tällä hetkellä käsittelemme meille jo tulleet Eväitä Elämälle-harrastetukihakemukset. Valitettavasti emme voi ottaa tällä hetkellä uusia Eväitä Elämälle harrastetukihakemuksia.

Nivalassa 24.11.2024

Nivalan Pelastakaa Lapset ry:n hallitus


Kaikista tukiasioista, myös perheavustuksistamme, voi kysyä yhdistyksen puheenjohtajalta, sihteeriltä ja hallituksen jäseniltä.

Nuori tietokoneella kirjastossa

Oppimateriaalituki

Tuemme nuorten koulunkäyntiä myöntämällä oppimateriaalitukea toisen asteen opintojen välttämättömin kustannuksiin, joiden kattaminen on haasteellista perheen vähävaraisuuden vuoksi ja joita maksuton toisen asteen koulutus ei kata.    

Tukea ei voi myöntää stipendeinä tai käyttää muuhun kohdentamattomaan tarkoitukseen. Tuen käyttö pitää pystyä osoittamaan kuittien tai muun hyväksyttävän tositteen avulla.  

Kaikkien tukea saaneiden (myös edellisenä  vuonna tukea saaneiden) tulee uusia ja päivittää joka vuodelle hakemuksensa, vuoden alussa, jos tarvetta tuen jatkuvuudelle on ja hakija on vielä alle 18 vuotias:

Hakemuksessa tulisi olla nimi, ikä, harrastus / opiskelu sekä perustelut tuen tarpeelle, taloudellinen tilanne tai muut painavat syyt tuen tarpeelle.

Aiempina vuosina tukea saaneiden ilmoitukset tuen tarpeen jatkumisesta tulee ilmoittaa sille yhteyshenkilölle, jonka kanssa olette olleet yhteydessä aiemmin.

Jos tukea aiemmin saanut huomaa, ettei tarvitsekaan myönnettyä tukea tänä vuonna tai sitä jää käyttämättä, tulee asiasta ilmoittaa yhteyshenkilöille mahdollisimman pikaisesti, että voimme jakaa käyttämättömän tuen muille hakijoille.

Ilmoituksessa tulee tulla esille yllämainitut tuen tarpeeseen liittyvät tiedot.

Tukihakemuslomakkeiden toimittaminen: Hakemuslomake lähetetään allekirjoitettuna postitse yhteyshenkilöllemme.

Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, ottakaa yhteys yhteyshenkilöihimme, ilmoittakaa yhteystietonne ja sopikaa lomakkeitten lähettämisestä.

Eväitä Elämälle-yhteyshenkilömme v. 2024:

Anni Laulumaa-Peräaho

 Viralliset hakemuslomakkeet tulee lähettää allekirjoitettuna seuraavaan osoitteeseen:

Puheenjohtaja Anni Laulumaa-Peräaho

+358405119472          


Kaikista tukiasioista, myös perheavustuksistamme, voi kysyä yhdistyksen puheenjohtajalta, sihteeriltä ja hallituksen jäseniltä.

Eväitä Elämälle -ohjelma

Pelastakaa Lasten Eväitä Elämälle -ohjelman kautta tuetaan vähävaraisten perheiden lapsia ja nuoria harrastus- ja oppimateriaalituen sekä mentoroinnin kautta.

Eväitä Elämälle -ohjelman tuki kohdennetaan lapsille, joiden mahdollisuus osallistua harrastuksiinsa on uhattuna ja joilla on haasteita kattaa oppimateriaalikustannuksia perheen vähävaraisuuden tai muiden sosiaalisten haasteiden vuoksi.

Eväitä Elämälle -ohjelma edistää lasten yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja hyvää kehitystä. Sillä tavoitellaan pysyviä muutoksia niin yksilöiden kuin yhteiskunnankin tasolla.

Paikallisyhdistykset toimivat vapaaehtoisvoimin. Tukea myönnetään tarveharkintaisesti ja käytettävissään olevien avustusvarojen puitteissa.

Ohjelman tuloksia vuodelta 2022

Kaksi lasta, ikoni.

Yli 13000 lasta sai tukea

Tukea jaettiin yhteensä yli 1 milj. euroa
Ikoni kaksi aikuista.

Tukea harrastuksiin

1891 lasta sai harrastustukea
Ikoni kirja.

Tukea opiskeluun

270 lasta sai oppimateriaalitukea
Ikoni sijaintimerkki.

60 yhdistystä mukana

Tietosuojaseloste