Lohjan Pelastakaa Lapset ry
Tuemme paikkakuntamme lapsia, nuoria ja vähävaraisia lapsiperheitä eri tavoin. Tule toimimaan kanssamme lasten hyväksi!
Tule mukaan toimimaan lasten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin lisäämiseksi
Lohjan Pelastakaa Lapset on valtakunnallisen Pelastakaa Lapset -järjestön jäsenyhdistys. Yhdistys on perustettu jo vuonna 1969, ja se on tukenut lasten hyvää kasvua ja kehitystä alusta alkaen. Edistämme lapsen asemaa lähellä ja kaukana. Kotimaan toimintamme painopiste on Lohjan kaupungin alueella ja päämäränämme on vaikuttaa lapsiväestön asemaan, edistäen erityisesti vaikeissa olosuhteissa elävien lasten ja nuorten etujen toteutumista. Teemme yhteistyötä myös monien paikallisten tahojen, kuten perusturvan, nuorisotoimen, koulujen ja seurakunnan kanssa. haluamme tukea vanhemmuutta ja tarjota lämpimiä ja turvallisia aikuiskontakteja lapsille ja nuorille. Maailman lasten auttamiseksi yhdistyksemme toiminta kohdistuu lähialueille tai kehitysmaihin suunnattuun lasten humanitaariseen avustus- tai hätäaputyöhön.
Tule mukaan!
Jokaisella on mahdollisuus toimia lasten puolesta!
Pelastakaa Lasten jäsenenä olet mukana auttamassa ja tukemassa lähialueesi lapsia ja nuoria. Voit halutessasi toimia myös vapaaehtoisena yhdistyksessämme.
Hae tukea lapselle
Tuemme alle 18-vuotiaiden lasten harrastamista ja nuorten koulunkäyntiä. Tukea myönnetään tarveharkintaisesti ja käytettävissä olevien avustusvarojen puitteissa.
Ota yhteyttä
Lohjan Pelastakaa Lapset ry
lohja@pelastakaalapset.net
Puheenjohtaja Tarja Lindholm, puh. 045 679 5038
Sähköpostilla saa yhteystiedot.
Yhdistyksemme toimii vapaaehtoispohjalta ja yhteydenottoihin ei aina pystytä vastaamaan nopeasti.
Huomioithan, että yhdistys ei tee sosiaalityötä. Mikäli asiasi on ammatillinen tai koskee lomakoti- ja tukiperhetoimintaa, tukihenkilö- ja sporttikummitoimintaa, kotimaista adoptiota, perhehoitotoimintaa tai asiantuntijapalveluita, otathan yhteyttä Pelastakaa Lapset ry:n Etelä-Suomen aluetoimistoon: puh. 010 843 5000.
Ajankohtaista
Tulevat tapahtumat
Yhdistyksemme on Pelastakaa Lapset ry:n jäsenyhdistys
Pelastakaa Lapset on maailman johtava sitoutumaton lapsijärjestö ja lastensuojelun ammattilainen. Turvaamme jokaisen lapsen oikeuden elämään, suojeluun, oppimiseen ja osallisuuteen Suomessa ja maailmalla. Meillä on yli sadan vuoden kokemus lapsen oikeuksien edistämisestä. Tuomme lapset ja aikuiset yhteen rakentamaan pysyvästi parempaa tulevaisuutta. Koska lasten tulevaisuus alkaa nyt.