Kuvassa on pieni lapsi turkoosissa asussa, kädessään hänellä on punainen ilmapallo. Lapsi on yksin lahtelaisen Pikku-Vesijärven äärellä laiturilla.

Tiesitkö tämän Lahden Pelastakaa Lapset ry:stä?

Yhdistyksemme jakaa vuosittain sadoille Lahden alueen lapsiperheille tukea lasten ja nuorten harrastustoimintaan sekä opiskeluun. Yhteistyökumppanimme kautta jaamme myös ruokalahjakorttiavustuksia.

Rahoitamme toimintamme avustusvaroin. Saamme lahjoituksia paikallisilta yrityksiltä ja yksityishenkilöiltä sekä Pelastakaa Lapset ry:n keskusjärjestöltä. Lahjoitukset ja valtakunnallisen Eväitä Elämälle -ohjelman oppikirja- ja harrastusavustukset jaamme lahtelaisten lasten ja nuorten hyväksi.

Lähes 500 lasta sai kauttamme tukea vuonna 2023

Vuonna 2023 maksoimme Eväitä Elämälle -ohjelman oppimateriaalitukea neljälle nuorelle noin 700 euroa. Eväitä Elämälle -ohjelman harrastustukea sai 50 lasta tai nuorta yhteensä lähes 13 300 euroa. 

Ruokalahjakortteja jaettiin Hope ry:n kautta yhteensä 9500 eurolla ja lisäksi yhdistyksen omin varoin yhteensä 600 eurolla. Lahjakorttien avulla avustimme yhteensä 137 perhettä, joissa lapsia oli ainakin 412.

Teemme yhteistyötä Päijät-Hämeen keskussairaalan lastenosaston kanssa ja maksoimme Martha Aarnion rahastosta avustusta syöpää ja muita vakavia tauteja sairastaville lapsille yhteensä 6000 euroa. Tämän tuen saajina oli kymmenen perhettä. Lisäksi muita perheitä tuettiin taloudellisesti kriisitilanteissa yhteensä noin 1950 eurolla. 

Työtä vapaaehtoisvoimin

Lahden Pelastakaa Lapset ry on perustettu vuonna 1936 ja nykyisellään yhdistyksemme toimii täysin vapaaehtoisvoimin. Kaipaamme joukkoomme lisää vapaaehtoisia työskentelemään Lahden alueen lasten ja nuorten hyvinvoinnin eteen. Ole meihin rohkeasti yhteydessä.