Toimintamme

Nippu ilmapalloja puistossa.
Kangasniemen Pelastakaa Lapset ry on valtakunnallisen Pelastakaa Lapset ry:n jäsenyhdistys. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä viitisenkymmentä. Realistisena tavoitteena on kasvattaa jäsenmäärä kaksinkertaiseksi lähi vuosien aikana.

Yhdistystä ja sen toimintaa pyritään tänäkin vuonna tuomaan tutuksi paitsi tiedottamisella niin myös osallistumalla näkyvästi lapsille ja lapsiperheille suunnattuihin tilaisuuksiin ja tapahtumiin Kangasniemellä. Perinteisesti paikallisyhdistys on ollut jakamassa Hyvä Kaveri -stipendiä kirkonkylän sekä kyläkoulujen kuudesluokkalaisille. Olemme järjestäneet useana vuonna yhteistyössä mm. kunnan ja seurakunnan kanssa leppoisan kesäpäivän lapsiperheille. Leiripäivän aikana on saunottu, syöty hyvin, leikitty, pelailtu ja vain oltu aikuiset ja lapset yhdessä.

Yhteystiedot

Hallituksen jäsenet kertovat mielellään yhdistyksestä ja paikallisesta toiminnasta. Kaikki yhdistyksestä kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan toimintaan, samoin kuin ideat ja vinkit toiminnan kehittämiseksi ja kohdentamiseksi.

Puheenjohtaja Johanna Pylvänäinen, johanna.pylvanainen@hotmail.fi, p. 040 592 9159

Varapuheenjohtaja Tanja Bradly-Ikonen, tanja.bradly@pp.inet.fi, 040 576 4175

Sihteeri Maria Kuutti, maria@kettunen.fi, 040 571 0123