Yhdistys
Pelastakaa Lapset ry on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton, vuonna 1922 perustettu kansalaisjärjestö, joka edistää lapsen oikeuksien toteutumista Suomessa ja maailmalla.
Imatran seudun Pelastakaa Lapset ry on perustettu vuonna 1964. Tämä vuosi 2024 on 60-vuotistoimintamme juhlavuosi! Yhdistyksemme on yksi Suomen Pelastakaa Lapset ry:n alaisesta paikallisyhdistyksestä. 1.1.2023 jäsenmäärämme oli 148.
Yhdistyksemme toimii nykyisin useilla eri tahoilla
Kirppis on yhdistyksen näkyvin osa. Imatran ja lähikuntien asukkaat ovat ottaneet sen niin omakseen, että lahjoitustavarasta ei ole ollut puutetta ja kauppa on käynyt. Kirppiksellä yhteisöllisyys toimii loistavasti. Siellä toimiminen koetaan kannustavaksi.
Kirppiksen tulot kiinteiden menojen jälkeen käytetään avustuksiin ja mentoritoimintaan sekä uimakouluihin ja kuvataideopetuksen tukemiseen.
Mentorointi ja Eväitä elämälle -hanke on saanut hyvää palautetta vuosien mittaan.
Tarjoamme mahdollisuuden kuntouttavaan ja muuhun työtoimintaan sekä yläkoulujen joustavan perusopetuksen (JOPO) luokille mahdollisuuden työhön oppimiseen.
Historia
Joulukuun 1. päivänä vuonna 1964 kokoontui 13 lasten asioista huolta kantavaa ihmistä keskustelemaan mahdollisuudesta auttaa lapsia. Kokoontumisen lopputuloksena perustettiin Pelastakaa Lapset Imatran osasto.
Osasto alkoi toimia ripeästi ja suunnitteli avun tarpeessa oleville lapsille kesäsiirtolatoimintaa. Se ei toteutunut, mutta leiritoiminta toteutui ja jatkui vireänä lähes 30 vuoden ajan. Sen jälkeen leirit muuttuivat retkipäiviksi.
Kun leiritoiminta loppui, tuli yhdistykselle mahdolliseksi tukea perheitä enemmän taloudellisesti. Varoja kertyi alkuvuosien tärkeistä toimintamuodoista: lastenjuhlista, kirkkoilloista ja matineoista.
1990-luvun alkupuolella yhdistys vuokrasi ensimmäisen kiinteän kirppiksen Pohjolan Liikenteen talleilta Imatrankoskelta. Sieltä matka johti Sienimäen ja Vuoksenniskan kautta Mansikkalaan Pulliaisen taloon ja helmikuussa 2018 muutimme nykyisiin tiloihin liikekeskus Mansikkapaikkaan, Tainionkoskentie 68 55120 Imatra.
Yhdistyksen luottamus- ja vastuuhenkilöt
Hallitus
Hallitus koostuu puheenjohtajasta, varapuheenjohtajasta, kuudesta varsinaisesta jäsenestä ja kolmesta varajäsenestä. Hallituksen alaisuudessa toimii myös kuusi työryhmää: kirpputori-, avustus-, tapahtuma-, yhteis-, henkilöstön tuki- sekä tiedotuksen työryhmä. Työryhmät vastaavat omista tehtävistään niille annettujen ohjeiden mukaisesti ja ne esittelevät päätöksensä hallituksen kokouksissa.
Sääntöjen mukaisesti syyskokouksessa yhdistykselle valitaan uusi puheenjohtaja joka toinen vuosi. Puolet hallituksen jäsenistä ovat vuosittain erovuorossa. Varajäsenet ja työryhmien jäsenet valitaan joka vuosi.
Hallitus 2024
Leena Ojamaa (puheenjohtaja), Johanna Mäkinen (varapj), Tuula Mikkola, Marjut Rita, Eva Kakko, Leila Riihinen ja Merja Kosonen
varajäsenet: Maisa Mihl, Sirkku Sarlomo ja Kautonen Tiina
Jäsensihteerinä toimii Merja Kosonen
Yhdistyksen palkattuna taloudenhoitajana ja sihteerinä toimii Marjo Bali.
Työryhmät
Kirpputorityöryhmä
Kirpputorityöryhmän tehtävänä on huolehtia kirpputorin toiminnasta ja kehittämisestä.
Avustustyöryhmä
Avustustyöryhmä ottaa vastaan ja käsittelee avustushakemukset. Työryhmä päättää itsenäisesti oppimateriaali- ja harrasteavustukset ja tuo muut hakemukset hallituksen päätettäväksi. Kuukausittain olevien hallituksen kokousten jälkeen työryhmä ilmoittaa tuen hakijoille päätökset.
Yhteistyöryhmä
Yhteistyöryhmä vastaa yhteistyöstä Imatran kaupungin, Ruokolahden ja Rautjärven kuntien sekä muiden tahojen kanssa.
Tapahtumatyöryhmä
Tapahtumatyöryhmä vastaa tapahtumien suunnittelusta ja järjestämisestä.
Tiedotustyöryhmä
Tiedotustyöryhmälle kuuluu tiedottaminen yhdistyksen sisällä ja medialle.
Henkilöstön tukityöryhmä
Henkilöstön tukityöryhmän vastuulle kuuluu vapaaehtoisten ja työntekijöiden perehdyttäminen sekä tupailtojen järjestäminen.