Vuoden lapsellinen teko -diplomi
Huittisten Pelastakaa Lapset ry:llä on perinteenä myöntää marraskuussa Lapsen oikeuksien päivän kunniaksi Vuoden lapsellinen teko -diplomi. Diplomi myönnetään paikalliselle toimijalle tai yhteisölle, joka on edistänyt paikkakunnallamme lapsen oikeuksia.
Vuonna 2024 Lapsen oikeuksien viikon teemana on lasten ja nuorten oikeus oppimiseeen. Huomiota kiinnitetään myös koulutuksen merkitykseen ja oppimisen iloon. Huittisten Pelastakaa Lapset ry päätti yksimielisesti myöntää Vuoden 2024 Lapsellinen teko -diplomin Pellonpuiston koulun erityisopettaja Jari Maineelle. Päätöstä tukevat perustelut:
- Jari on tehnyt pitkän ja arvostetun uran erityisopettajana ja teknisten töiden opettajana yläkoulussa, ja monet huittislaiset kantavat hänestä lämpimiä muistoja.
- Hän tekee arvokasta työtä huolehtien siitä, että jokainen lapsi saa oppia ja kehittyä omista lähtökohdistaan – oppimisen perusta ja elämän eväät.
- Hänen ammattitaitonsa erityisopettajana mahdollistaa sen, että myös haasteista ja oppimisvaikeuksista kärsivät nuoret saavuttavat omat tavoitteensa.
- Hän osaa kohdata nuoret arvostavasti ja rakentaa heidän kanssaan luottamukselliset suhteet.
- Hänen empaattinen, rento ja helposti lähestyttävä luonteensa tekee hänestä nuorten keskuudessa pidetyn, mutta hän kykenee myös pitämään tarvittaessa rajoja ja järjestystä.
- Hän huomioi jokaisen oppilaan yksilönä ja osoittaa arvostusta jokaiselle nuorelle.
- Hänen kanssaan pystyy aina heittämään hyvää huumoria, mikä keventää tunnelmaa ja tuo iloa koulupäivään – juuri sopivasti pilkettä silmäkulmassa, mutta ei koskaan oppimisen kustannuksella.
Vuonna 2023 diplomi myönnettiin Huittisten kirjastopalveluille. Lapsen oikeuksien teemana oli ’Lapsella on oikeus hyvinvointiin’ vuonna 2023. Yhtenä perustelunamme diplomin myöntämiselle oli se, että Kirjasto on hyvinvoinnin tekijä, tuottaja ja kehittäjä.
‘Lapsella on oikeus turvallisuuteen’ oli vuonna 2022 Lapsen oikeuksien viikon teemana. Vuoden 2022 lapsellinen teko -diplomi myönnettiin Anne Heinoselle kiitoksena siitä pyyteettömästä työstä, mitä hän tekee lasten ja perheiden puolesta. Anne on työskennellyt turvallisuuden eteen jo pitkän aikaa, auttanut paikallisesti ja myös organisoinut erilaisia keräyksiä – sekä lähelle että kauemmaksikin.
”Kiitos, hyvin kaunis huomionosoitus. Minulla on hyvä auttajien ryhmä, joiden kanssa asiat hoituvat tehokkaasti ja ketterästi.” – Anne Heinonen kertoi diplomin myöntämisen jälkeen.
Vuoden 2021 lapsellinen teko -diplomi myönnettiin Silja Haavistolle, joka toimii Huittisten seurakunnan lapsityönohjaajana. Silja tekee arvokasta työtä lasten parissa, hän arvostaa jokaista lasta ja haluaa edistää lasten oikeuksia sekä kunnioittaa jokaista. Lisäksi Silja tekee aktiivista yhteistyötä eri toimijoiden kanssa ja on muutenkin monin eri tavoin aktiivinen.
Ensimmäinen Vuoden lapsellinen teko -diplomi myönnettiin vuonna 2020 Huittisten Nuorisovaltuustolle. Perusteluina mm. Nuorisovaltuuston merkittävä rooli lasten ja nuorten äänen kuulumisessa kaupungin virallisessa päätöksenteossa. Nuorisovaltuusto myös osallistaa nuoria toimintaansa sekä järjestää erilaisia tapahtumia ja tempauksia.