Lapsia hymyilee vierekkäin.

Huittisten Pelastakaa Lapset ry

Tuemme paikkakuntamme lapsia, nuoria ja vähävaraisia lapsiperheitä eri tavoin. Tule toimimaan kanssamme lasten hyväksi! 

Tule mukaan toimintaamme

Huittisten Pelastakaa Lapset ry on 1997 perustettu avoin järjestö, jossa toimimme vapaaehtoisvoimin Huittisten ja lähikuntien alueella lasten ja nuorten hyväksi. Jäsenyys Pelastakaa Lapset ry:ssä on kannanotto lasten oikeuksien puolesta. Haluamme vaikuttaa omalla toiminnallamme ja parantaa lasten oikeuksien toteutumista. Kohdistamme apumme heikoimmassa osassa oleviin esimerkiksi tarjoten taloudellista tai aineellista tukea.

Ydintehtäviämme ovat avustukset, esim. lahjakortit ruokakauppaan, sekä alle 18-vuotiaiden lasten harrastamisen ja nuorten koulunkäynnin tukeminen. Lue lisää näiltä sivuilta ja ota somekanavamme seurantaan – sieltä saat ajantasaisesta tietoa toiminnastamme.

Myönnämme avustuksia ja tukea salassapitovelvollisuuden alaisena, joten ota rohkeasti yhteyttä.

Myös sinä voit olla tukea ja osallistua liittymällä jäseneksi ja/tai tulemalla mukaan yhdistyksen toimintaamme vapaaehtoiseksi!

Nainen lattialla istumassa lasten kanssa.
Jäsenyys

Tule mukaan!

Jokaisella on mahdollisuus toimia lasten puolesta!

Pelastakaa Lasten jäsenenä olet mukana auttamassa ja tukemassa lähialueesi lapsia ja nuoria. Voit halutessasi toimia myös vapaaehtoisena yhdistyksessämme.

Lapsi jalkapallo kainalossa.
Tuki

Hae tukea lapselle

Tuemme alle 18-vuotiaiden lasten harrastamista ja nuorten koulunkäyntiä. Tukea myönnetään tarveharkintaisesti ja käytettävissä olevien avustusvarojen puitteissa.

Ota yhteyttä

Huittisten Pelastakaa Lapset ry

huittinen@pelastakaalapset.net

Puheenjohtaja Maria Kankaanranta

Varapuheenjohtaja Paula Järvi

Sihteeri Laura Salorinne

Yhdistyksemme toimii vapaaehtoispohjalta ja yhteydenottoihin ei aina pystytä vastaamaan nopeasti.

Huomioithan, että yhdistys ei tee sosiaalityötä. Mikäli asiasi on ammatillinen tai koskee lomakoti- ja tukiperhetoimintaa, tukihenkilö- ja sporttikummitoimintaa, kotimaista adoptiota, perhehoitotoimintaa tai asiantuntijapalveluita, otathan yhteyttä Pelastakaa Lapset ry:n Länsi-Suomen aluetoimistoon: puh. 010 843 5140.

Ajankohtaista

Uutiset 25.1.2025

EE-hakujärjestelmä avattu

Sähköinen hakujärjestelmä Eväitä Elämälle -harrastus- ja oppimateriaalituen hakemiseen ja hallinnointiin on avattu. Katso hakuajat ja lisätietoja: Hae tukea lapselle

Tulevat tapahtumat


Pelastakaa Lapset -logo.

Yhdistyksemme on Pelastakaa Lapset ry:n jäsenyhdistys

Pelastakaa Lapset on maailman johtava sitoutumaton lapsijärjestö ja lastensuojelun ammattilainen. Turvaamme jokaisen lapsen oikeuden elämään, suojeluun, oppimiseen ja osallisuuteen Suomessa ja maailmalla. Meillä on yli sadan vuoden kokemus lapsen oikeuksien edistämisestä. Tuomme lapset ja aikuiset yhteen rakentamaan pysyvästi parempaa tulevaisuutta. Koska lasten tulevaisuus alkaa nyt.