Hae tukea lapselle
Harrastustuki
Tuemme alle 18-vuotiaiden lasten harrastamista myöntämällä tukea kohtuullisiin ja välttämättömiin harrastuskuluihin silloin, kun harrastuksen aloittaminen tai sen jatkaminen on uhattuna perheen taloudellisen tilanteen vuoksi.
Tuki on tarveharkintaista yksilötukea lapselle ja se annetaan todellisten kulujen perusteella. Tukea ei myönnetä ryhmille tai harrastusseuroille ja sitä voidaan myöntää kulloinkin käytettävissämme olevien resurssien puitteissa.
Tuen tarkoituksena on edistää lapsen yhdenvertaisuutta antamalla mahdollisuus osallistua edes yhteen harrastukseen.
Vuodesta 2025 alkaen harrastus- ja oppimateriaalituen avustushakemukset on mahdollista
toimittaa vain sähköisen hakujärjestelmän kautta. Kehitämme Eväitä Elämälle-ohjelman kautta
jaettavan harrastus- ja oppimateriaalituen hakuprosessia, jonka myötä siirrymme vuoden 2025
alussa sähköiseen hakujärjestelmään. Järjestelmään ei tulla siirtämään mitään vanhaa tietoa
aiemmista tuensaajista.
Hakujärjestelmän käyttöönotto tapahtuu maaliskuussa 2025, jolloin avautuvat myös ensimmäiset
avustuksien hakuajat. Tarkempi hakuaika ja linkki hakujärjestelmään lisätään nettisivuillemme
hieman myöhemmin.
Oppimateriaalituki
Tuemme nuorten koulunkäyntiä myöntämällä oppimateriaalitukea toisen asteen opintojen välttämättömin kustannuksiin, joiden kattaminen on haasteellista perheen vähävaraisuuden vuoksi ja joita maksuton toisen asteen koulutus ei kata.
Tukea ei voi myöntää stipendeinä tai käyttää muuhun kohdentamattomaan tarkoitukseen. Tuen käyttö pitää pystyä osoittamaan kuittien tai muun hyväksyttävän tositteen avulla.
Hakemukset voi lähettää osoitteeseen: askola@pelastakaalapset.net
Eväitä Elämälle -ohjelma
Pelastakaa Lasten Eväitä Elämälle -ohjelman kautta tuetaan vähävaraisten perheiden lapsia ja nuoria harrastus- ja oppimateriaalituen sekä mentoroinnin kautta.
Eväitä Elämälle -ohjelman tuki kohdennetaan lapsille, joiden mahdollisuus osallistua harrastuksiinsa on uhattuna ja joilla on haasteita kattaa oppimateriaalikustannuksia perheen vähävaraisuuden tai muiden sosiaalisten haasteiden vuoksi.
Eväitä Elämälle -ohjelma edistää lasten yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja hyvää kehitystä. Sillä tavoitellaan pysyviä muutoksia niin yksilöiden kuin yhteiskunnankin tasolla.
Paikallisyhdistykset toimivat vapaaehtoisvoimin. Tukea myönnetään tarveharkintaisesti ja käytettävissään olevien avustusvarojen puitteissa.