Askolan Pelastakaa Lapset ry
Tuemme paikkakuntamme lapsia, nuoria ja vähävaraisia lapsiperheitä eri tavoin. Tule toimimaan kanssamme lasten hyväksi!
Tule mukaan toimimaan kanssamme lasten hyväksi!
Askolan Pelastakaa Lapset tukee erityisesti oman paikkakuntamme lapsia ja omaa elämää tavoittelevia nuoria. Takana on yli 50 vuotta arvokasta ja hyvää työtä. Me muun muassa:
- tuemme tukea tarvitsevia lapsiperheitä jouluna raha-avustuksin
- annamme stipendejä koululaisille
- järjestämme myyjäisiä
Lähde mukaan Askolan Pelastakaa Lapsiin toteuttamaan ja edistämään paikkakuntamme lasten ja nuorten hyväksi tehtävää vapaaehtoistyötä.
Tuet sitä työtä, joka meille aikuisille on tärkeintä ja arvokkainta, sillä ”vastuu on aina aikuisen.”
Tule mukaan!
Jokaisella on mahdollisuus toimia lasten puolesta!
Pelastakaa Lasten jäsenenä olet mukana auttamassa ja tukemassa lähialueesi lapsia ja nuoria. Voit halutessasi toimia myös vapaaehtoisena yhdistyksessämme.
Hae tukea lapselle
Tuemme alle 18-vuotiaiden lasten harrastamista ja nuorten koulunkäyntiä. Tukea myönnetään tarveharkintaisesti ja käytettävissä olevien avustusvarojen puitteissa.
Ota yhteyttä
Askolan Pelastakaa Lapset ry
puheenjohtaja Teija Nirvi, askola@pelastakaalapset.net, puh. 040 526 7338
sihteeri Tuula Taskula, puh. 0400 707 022
Yhdistyksemme toimii vapaaehtoispohjalta ja yhteydenottoihin ei aina pystytä vastaamaan nopeasti.
Huomioithan, että yhdistys ei tee sosiaalityötä. Mikäli asiasi on ammatillinen tai koskee lomakoti- ja tukiperhetoimintaa, tukihenkilö- ja sporttikummitoimintaa, kotimaista adoptiota, perhehoitotoimintaa tai asiantuntijapalveluita, otathan yhteyttä Pelastakaa Lapset ry:n Etelä-Suomen aluetoimistoon: puh. 010 843 5000.
Ajankohtaista
Tulevat tapahtumat
Yhdistyksemme on Pelastakaa Lapset ry:n jäsenyhdistys
Pelastakaa Lapset on maailman johtava sitoutumaton lapsijärjestö ja lastensuojelun ammattilainen. Turvaamme jokaisen lapsen oikeuden elämään, suojeluun, oppimiseen ja osallisuuteen Suomessa ja maailmalla. Meillä on yli sadan vuoden kokemus lapsen oikeuksien edistämisestä. Tuomme lapset ja aikuiset yhteen rakentamaan pysyvästi parempaa tulevaisuutta. Koska lasten tulevaisuus alkaa nyt.