Tyttö siesoo selin kameraan raunioituneen talon edessä.

UPM tukee Pelastakaa Lasten työtä haavoittuvassa asemassa olevien lasten hyväksi konfliktialueilla

Globaali biomateriaaliyhtiö UPM tukee Pelastakaa Lasten työtä auttaakseen sotien runtelemilla alueilla asuvia lapsia ja perheitä, esimerkiksi Ukrainassa ja Gazassa.

“Maailmanlaajuisesti lapset kantavat konfliktialueilla usein suurimman henkisen ja fyysisen taakan. Pelastakaa Lasten kaltaisilla humanitaarisilla järjestöillä on parhaat valmiudet ja keinot koordinoida ja toimittaa tarvittava apu perille edellyttämällämme tavalla”, sanoo UPM:n markkinoinnista, kestävästä kehityksestä ja viestinnästä vastaava johtaja Saara Tahvanainen.

Tämän lisäksi UPM on kannustanut kaikkia työntekijöitään tukemaan kahta Pelastakaa Lasten kohdetta: joko lahjoittamalla humanitaariseen hätäapuun eri puolilla maailmaa tai tukemalla vähävaraisia lapsiperheitä Suomessa.

“Olemme erittäin kiitollisia UPM:n merkittävästä tuesta, jonka avulla voimme jatkaa humanitaarista työtämme kaikkein haastavimmissa olosuhteissa lasten eloonjäämisen turvaamiseksi “, toteaa Pelastakaa Lasten kansainvälisistä ohjelmista vastaava johtaja Anne Haaranen.

Lue lisää yritysyhteistyömahdollisuuksista Pelastakaa Lasten kanssa.


Kiinnostuitko yhteistyöstä? Ota yhteyttä!

Camilla Ekholm

Manager, Global Corporate Partnerships