Nuori pitää kädessään älypuhelinta niin että se peittää osittain kasvot.

Poliisin ja järjestöjen Tunnista, opi, ilmoita! -kampanjalla estetään verkkoympäristössä tapahtuvaa rikollisuutta

Poliisihallituksen, Keskusrikospoliisin sekä Pelastakaa Lapset ry:n ja Suojellaan lapsia ry:n Tunnista, opi, ilmoita! -yhteiskampanjan tarkoituksena on lisätä tietoisuutta verkkoympäristössä tapahtuvista rikoksista, niiden tunnistamisesta, rikoksista ilmoittamisesta sekä samalla niiden estämisestä. Kampanja toteutetaan viikolla 36 sosiaalisen median kanavissa. Kohderyhmänä ovat yläkoululaiset, mutta materiaalia on koostettu myös opetus- ja kasvatusalojen ammattilaisille ja muille aikuisille.

Verkkomaailma on reaalimaailman jatke, jossa tapahtuu samantyyppisiä kohtaamisia ja asioita kuin reaalimaailmassakin – myös rikoksia. Verkossa rikoksia voi kuitenkin olla vaikeampi havaita, ja rikokseen voi syyllistyä myös ajattelemattomuuttaan. Siksi on tärkeää oppia tunnistamaan uhkia verkossa ja myös torjumaan niitä – ja toisaalta tunnistaa omat oikeutensa ja lainmukaisen toiminnan rajat.

– Verkkomaailma on nykyisin osa meidän kaikkien elämää, halusimmepa tai emme. Sitä ei ole syytä demonisoida, mutta sen pelisäännöt on syytä tuntea. On tärkeää tiedostaa verkossa toimimisen riskit sekä vastuut – verkossa voi esimerkiksi yhtä lailla syyllistyä rikokseen kuin ”reaalimaailmassakin”. Siitä syystä verkon pelisääntöjä on hyvä harjoitella ja käydä läpi, samalla tavalla kuten esimerkiksi liikennesääntöjäkin, kertoo poliisijohtaja Sanna Heikinheimo Poliisihallituksesta.

Verkon pelisäännöt

Suojellaan Lapsia ry:n mukaan lasten tulisi oppia digiturvataitoja mahdollisimman varhain. Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus tietoon, oppimiseen ja suojeluun myös digiympäristöissä. Tärkeintä on, että aikuiset ovat läsnä ja tukevat lapsen kasvua ja kehitystä kaikissa ympäristöissä. Varhaiskasvatukseen ja alakouluihin suunnatut Stop, Slow & Go – materiaalit ja työpajat harjoittavat lapsen taitoja tehdä päätöksiä netin nopeasti vaihtuvissa tilanteissa. Materiaalit myös kannustavat digiarjen keskusteluihin turvallisen aikuisen kanssa. #MyFriendToo-sivu tarjoaa nuorille selkeää tietoa ja ohjeistusta tilanteessa, jossa he saavat tietää ystävänsä jo joutuneen seksuaalisen häirinnän, houkuttelun tai seksuaaliväkivallan uhriksi.

– Piilorikollisuudessa ei ole kyse auttavien palveluiden puutteesta vaan siitä, että lapset ja nuoret eivät kerro kokemastaan aikuisille vaan ensisijaisesti ystävilleen. Suojellaan Lapsia ry:n #MyFriendToo-sivusto vahvistaa nuorten osallisuutta, kansalaisvaikuttamista sekä häirinnän, houkuttelun ja seksuaalirikosten ilmituloa aikuisille ja ilmoittamista viranomaisille, painottaa Suojellaan Lapsia ry:n toiminnanjohtaja, erityisasiantuntija ja psykoterapeutti Nina Vaaranen-Valkonen.

Laillisesti verkossa

Keskusrikospoliisi on mukana kampanjassa Cybercrime Exit -hankkeen kautta. Vuonna 2020 käynnistynyt hanke on osa poliisin ennalta estävää erityistoimintaa, ja keskittyy nuorten vakavan tietoverkkorikollisuuden ennalta ehkäisyyn. Toiminnan kohderyhmänä ovat noin 12–25-vuotiaat nuoret, jotka ovat tehneet tai ovat vaarassa syyllistyä vakaviin tietoverkkorikoksiin.

– Kyberrikollisiin tekoihin syyllistyvät ovat usein hyvin nuoria. Tyypillistä kyberrikoksille on, että ne toimivat usein valmistelevina tai liitännäisrikoksina erilaisille muille rikoksille. Cybercrime Exit -hankkeessa tehdäänkin työtä juuri tietoverkkorikosilmiöiden ennaltaehkäisemiseksi, rikoskierteen katkaisun mallien jalkauttamiseksi sekä tuetaan kyberrikollisesta elämäntavasta irtautuvia nuoria osana poliisin Exit-toimintaa, kertoo projektipäällikkö Viivi Lehtinen KRP:sta.  

Vastuullisen toimintakulttuurin omaksuminen on keskeinen osa IT-ammattilaiseksi kasvua. Lasten ja nuorten tietoteknistä kiinnostusta on tärkeää tukea ohjaamalla nuoria kehittämään taitojaan laillisten vaihtoehtojen pariin riittävän varhaisessa vaiheessa. Cybercrime Exit -hankkeessa pyritäänkin lisäämään tietoisuutta laillisen ja laittoman toiminnan rajoista sekä ohjaamaan tietoteknisesti taitavia nuoria laillisten mahdollisuuksin äärelle.

Nuoret kaipaavat tietoa seksuaaliväkivallan tunnistamisesta

Nuoret tarvitsevat tietoa paitsi voidakseen itse toimia laillisesti ja turvallisesti verkossa, myös tunnistaakseen tietoverkoissa tapahtuvan rikollisuuden. Nuoret ovat kertoneet Pelastakaa Lapsille kaipaavansa tietoa, miten tunnistaa seksuaaliväkivaltaa sekä ohjeita, miten toimia kohdatessaan sitä tai muuta häirintää verkossa.

– Lapsi ja nuori ei aina edes hahmota kohdanneensa seksuaaliväkivaltaa ja että kyseessä voi olla rikos. Tietoisuutta lisäämällä autetaan lapsia ja nuoria suojaamaan itseään ja omia rajojaan sekä madalletaan kynnystä kertoa väkivallan kokemuksista aikuiselle, Nettivihjeen asiantuntija Paula Soini kertoo.

Yli 20 vuotta lapsiin kohdistuvan seksuaaliväkivallan torjumiseksi töitä tehnyt Pelastakaa Lasten Nettivihje-palvelu on tuottanut 6 nuorille suunnattua animaatiovideota erilaisten lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa sisältävien tilanteiden tunnistamiseksi ja ennaltaehkäisemiseksi. Nettivihjeelle nuori voi myös ilmoittaa kokemastaan seksuaaliväkivallasta itse tai kaverinsa puolesta osoitteeseen: nettivihje.fi/nuoret.

Vuonna 2023 Nettivihje käsitteli 22 500 vihjettä lapsiin kohdistuvasta seksuaaliväkivallasta. Näistä luvuista huolimatta suurin osa nuorten kokemasta seksuaaliväkivallasta jää ilmoittamatta eteenpäin.

Keskustelulla tietoisuutta ja ymmärrystä

Kampanja näkyy viikon 36 aikana mukana olevien tahojen some-kanavissa. Kampanjalla lisätään tietoisuutta, ja muistutetaan digiarjen keskusteluiden tärkeydestä. On tärkeää jatkaa keskustelua tietoverkkorikollisuuden tunnistamisesta myös kampanjan jälkeen.

– Olisi hienoa, jos niin opettajat kuin muut nuorten parissa töitä tekevät aikuiset juttelisivat kampanjan aiheista nuorten kanssa ja tutustuisivat materiaaleihin. Myös kotona teemasta on hyvä keskustella, ja sisällyttää tietoverkoissa toimiminen arkisiin keskusteluihin siinä missä nuoren muutkin elämän osa-alueet, kannustaa poliisitarkastaja Miia Lehtinen Poliisihallituksesta.