Telia ja Pelastakaa Lapset jatkavat pitkäaikaista yhteistyötään. Yhteistyön tavoitteena on jatkaa tiivistä asiantuntijayhteistyötä lapsen oikeuksien edistämiseksi digitaalisissa ympäristöissä. Keskiössä on jatkossa erityisesti lapsiin verkossa kohdistuvan seksuaaliväkivallan vähentäminen.
Telia on vuodesta 2016 edistänyt kanssamme lapsen oikeuksia digitaalisissa ympäristöissä. Yhteistyö alkoi Telian luodessa käytännön ohjeita lasten oikeuksien edistämiseksi ICT-alalla.
Yhteistyövuosien aikana Pelastakaa Lasten asiantuntijat ovat yhdessä Telian kanssa kehittäneet muun muassa perheille suunnattuja materiaaleja ja työkaluja, kuten digitaalisen vanhemmuuspakkauksen, johon on koottu ohjeita ja vinkkejä lasten digiturvallisuuteen ja -hyvinvointiin liittyen. Yhteistyössä on rakennettu myös digihyvinvointia tukeva sisältö Telia Dot -liittymään.
Telia on myös yksi Huippula-palvelumme pääyhteistyökumppaneista. Huippula on alakoululaisten digiturvataitojen vahvistamiseksi vuonna 2023 lanseerattu maksuton ja kaksikielinen palvelu koulujen ja vanhempien käyttöön.
”Meidän vastuullamme on osaltamme luoda turvallinen digitaalinen ympäristö, jossa lapsilla olisi mahdollisuus leikkiä ja toimia yhdessä. Verkkoturvallisuudessa on kuitenkin vielä paljon edistettävää, ja siksi yhteistyö Pelastakaa Lasten kanssa on meille jatkossakin hyvin tärkeä ja keskeinen osa yritysvastuutyötämme. Erityisen huolestuttavaa on lapsiin kohdistuvan verkkoväkivallan ja häirinnän jatkuva lisääntyminen – tämän vähentämiseksi on lisättävä panoksia”, Telian vastuullisuusjohtaja Martina Lilius sanoo.
Keskiössä lapsiin verkossa kohdistuvan seksuaaliväkivallan vähentäminen
Lapsiin sekä verkossa että sen ulkopuolella kohdistuva seksuaaliväkivalta on kasvava ongelma. Pelkästään vuonna 2023 EU:n alueella tehtiin lapsiin kohdistuvasta seksuaaliväkivallasta 1,3 miljoonaa ilmoitusta, joihin sisältyi yli 3,4 miljoonaa kuvaa ja videota. Kansallisen Lapsiuhritutkimuksen (2022) mukaan jotakin seksuaalista häirintää tai ehdottelua internetissä on kokenut 21 prosenttia kuudesluokkalaisista ja 36 prosenttia yhdeksäsluokkalaisista.
Nettivihjeemme tekee työtä lapsiin kohdistuvan seksuaaliväkivallan ennaltaehkäisemiseksi ja torjumiseksi. Vuonna 2023 Nettivihje käsitteli yli 22 000 vihjettä lapsiin kohdistuvasta seksuaaliväkivallasta. Viimeisten kolmen vuoden aikana Nettivihje on saanut enemmän vihjeitä kuin niitä edeltävien viidentoista vuoden aikana yhteensä.
”Lapsiin kohdistuva seksuaaliväkivalta on vakava aihe ja herättää varmasti vanhemmissa monenlaisia tunteita. On tärkeää keskustella verkon vaaroista, myös seksuaaliväkivallasta, oman lapsen kanssa, jotta lapsella on paremmat valmiudet tilanteessa, jossa hän kohtaa verkossa jotain epäilyttävää tai ahdistavaa. Tässä työssä Telia on meille tärkeä kumppani”, kertoo Pelastakaa Lasten kehitysjohtaja Susanna Tan.
Telia tekee tiivistä yhteistyötä Nettivihjeen ja Keskusrikospoliisin kanssa estäen lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa todistavan materiaalin leviämistä verkossa.
![Aikuinen ja lapsi ottavat iloista yhteiskuvaa jalkapallokentällä.](https://www.pelastakaalapset.fi/wp-content/uploads/2024/09/yritysyhteistyo_video_1600x900-1078x606.jpg)
Kiinnostaako yrityskumppanuus kanssamme?