Hymyilevä nainen pitää kädessään avoinaista kuvakirjaa. Taustalla lasten kirjoja ja värikkäät kuvioverhot.

”Se olinkin minä, joka sain hurjan paljon iloa elämääni”

Ajatus hyvän tekemisestä puhutteli Carina Holmia siinä määrin, että hän päätti hakeutua Pelastakaa Lasten vapaaehtoiseksi. Sporttikummiksi ryhdyttyään tilanne paljastui kuitenkin toisenlaiseksi. Yllätyksekseen hän huomasi olevansa itse saamapuolella ilon ja virkistymisen suhteen.

”Ajattelin, että hyvän tekeminen olisi arvokasta. Siihen tyyliin, että minä tulen tekemään hyvää jollekulle apuani tarvitsevalle, ja että minä tulen olemaan tuki jollekin”, sporttikummitoiminnan vuosi sitten aloittanut Carina Holm nauraa.

Todellisuudessa vapaaehtoistyö toi myös Carinan elämään iloa, tukea ja mielekkyyttä. Tukijan ja tuettavan roolit eivät olleetkaan niin mustavalkoiset kuin hän alunperin ajatteli.

”Minulle valikoitui kerrassaan ihastuttava pieni ihminen. Iloitsen meidän tapaamisistamme jo ennen kuin tapaamme ja ajelen tapaamisesta kotiin virkistäytyneenä ja hyvillä mielin. Lapsi on se, joka tässä tekee minulle hyvää.”

Carina lähti mukaan Pelastakaa Lasten vapaaehtoisvalmennukseen, koska omat lapset olivat jo aikuisia ja koti oli sitä myöden hiljentynyt lasten äänistä.

Leikkien maailma hurmaa

”Vaikka en ole yhtään sporttinen, liikumme lapsen kanssa paljon. Pelastakaa Lasten työntekijä teki meidän kohdallamme hyvän matchin. Sekä lapsi että minä pidämme molemmat uimisesta, joten käymme usein uimahallissa. Minä puolestani viihdyn lasten leikeissä, joten käymme usein myös leikkipuistoissa. Olemme tutustuneet jo useamman paikkakunnan leikkipuistoihin”, Carina sanoo.

Hän toteaa, että pienellä kekseliäisyydellä voitetaan myös väsymyskiukku. Jos leikit ovat sujuneet hyvin, eikä kotimatkalle oikein huvittaisi lähteä, mieluisa automatkaleikki on arvata, montako koiraa kotimatkalla nähdään.

Alle kouluikäisen lapsen sporttikummina juuri lapsen mielikuvitus ja leikkiin heittäytyminen ovat Carinasta erityisen kivaa yhdessäolossa. Lapsen mieli luo leikin avulla pienistä asioista suuria elämyksiä.

Vinkkejä tutustumiseen jo valmennuksessa

Pelastakaa Lasten vapaaehtoisille tarkoitetussa valmennuksessa huomioitiin hyvin ensitapaamisen onnistuminen. Carina kertoo, että ensimmäinen kohtaaminen lapsen kanssa tehtiin työntekijän läsnä ollessa. Lapsen koti oli luontevin paikka ensitapaamiselle.

Tapaamiseen Carina piirsi pienen kuvakirjan, jossa kuvasi oman elämänsä mukavia asioita, juuri uimista ja sienestystä, sekä millainen koti hänellä on.

”En ole mikään taitelija, mutta piirrokseni kelpasivat lapselle, joka innostui piirtämään pientä kuvakertomusta itsestään minulle.”

Kun sporttikummitoiminta alkoi, Carina päätti osallistua lapsen pallokerhoon yhdessä lapsen kanssa kerran viikossa, jotta tutustuminen lähtisi hyvin käyntiin. Sen jälkeen he ovat tavanneet pari kertaa kuussa pari tuntia kerrallaan.

”Saan olla läsnä lapselle tärkeissä hetkissä”

”Kolmen lapsen äitinä muistan hyvin, kuinka vaativaa arki oli. Piti ehtiä olla ulkona lasten kanssa, mutta ennättää myös valmistaa päivällinen. Koti piti pitää siistinä ja lasten menoista huolehtia.”

”Nyt minulla on kaikki vapaa-aika itselleni. Tiedostan, että arjen velvoitteet ovat läsnä lapsen perheessä. Se, että olemme ”poissa jaloista” parisen tuntia, mahdollistaa lapsen kotona muihin asioihin keskittymisen”.

Ensimmäinen sporttikummivuosi on mennyt nopeasti. Tapaamiset ovat seuranneet toisiaan, ja tuttavuus on vaihtunut ystävyydeksi. Kun lapsi kasvaa ja kehittyy, vapaaehtoistyöhön tulee aivan uudenlaista syvyyttä.

”Olen saanut olla läsnä, kun hammaskeiju kävi ensimmäisen kerran, ja ihmetellä irronneen hampaan taikaa. Vaikuttava hetki oli myös se, kun lapsi huomasi äkkiä kaikkialla olevan sanoja, joita hän pystyi lukemaan.”

Teksti ja kuva: Raili Mykkänen

Sporttikummi on:

  • vapaaehtoinen, joka liikkuu ja harrastaa lapsen kanssa.
  • tapaa lasta 1-3 kertaa kuukaudessa muutaman tunnin kerrallaan.
  • turvallinen aikuinen, joka tsemppaa ja tukee lasta.
  • Sporttikummin ei tarvitse olla valmentaja, liikunnallinen asenne riittää.

Edellytämme sporttikummilta:

  • täysi-ikäisyyttä, luotettavuutta ja tasapainoista elämäntilannetta,
  • halua tukea lasten ja nuorten hyvinvointia.
  • aikaa ja sitoutumista toimintaan.
  • Valmennamme kaikki sporttikummit ja tuemme heitä vapaaehtoistyössä.
Mies, tyttö ja poika kiipeilevät kiipeilytelineellä yhdessä nauraen.

Tule lapselle sporttikummiksi

Vapaaehtoisena sporttikummina kannustat lapsia liikkumaan tai harrastamaan. Tuot lapsen elämään liikunnan iloa ja mukavaa yhdessäoloa. Etsimme luotettavia ja turvallisia aikuisia sporttikummeiksi ympäri Suomea.