Pelastakaa Lapset: Israelin joukkojen maahyökkäyksellä Libanonin eteläosaan on tuhoisia seurauksia lapsille, varoittaa Pelastakaa Lapset

Etelä-Libanonissa lapset ovat suuressa vaarassa menettää henkensä tai saada fyysisiä ja henkisiä vammoja Israelin joukkojen maahyökkäyksen seurauksena, varoittaa Pelastakaa Lapset.

Israelin armeija on käynnistänyt ensimmäisen maahyökkäyksensä Libanonin eteläosaan sitten vuoden 2006. Tätä ennen oli tehty muun muassa ilmaiskuja Beirutin eteläisiin esikaupunkeihin.

Libanonin terveysministeriön mukaan iskuissa on eri puolilla maata kuollut viimeisen vuorokauden aikana ainakin 95 ihmistä ja 172 on loukkaantunut.

Pelastakaa Lapset vaatii välitöntä tulitaukoa lisätuhojen ja -kärsimysten välttämiseksi. Vihollisuuksien lopettamisella varmistetaan myös humanitaarisen avun turvallinen toimittaminen sekä ehkäistään konfliktin laajeneminen alueella.

– Lapset ja heidän vanhempansa kaikkialla Libanonissa ovat peloissaan seuranneet viime tuntien tapahtumia. He kertovat olevansa täysin kauhuissaan siitä, mitä seuraavaksi voi tapahtua, sanoo Jennifer Moorehead, Pelastakaa Lasten Libanonin maajohtaja.

– Väkivalta ei ole kiihtynyt vain maan eteläosissa. Viime päivien aikana on isketty useita kertoja Beirutiin. Tämä on osoittanut, ettei Libanonissa ole turvallista paikkaa. Vanhemmat tekevät kaikkensa pitääkseen lapsensa turvassa tässä painajaismaisessa tilanteessa, jota he ovat pelänneet tulevan jo vuoden ajan.

– Lapset tulevat kärsimään tästä konfliktista vielä vuosien ajan. Sillä on vakavia seurauksia paitsi heidän fyysiselle hyvinvoinnilleen myös heidän mielenterveydelleen pitkällä aikavälillä. Tämän on loputtava nyt.

Pelastakaa Lapset on toiminut Libanonissa vuodesta 1953. Viime vuoden lokakuun jälkeen järjestö on lisännyt avustustoimiaan Libanonissa tukien asuinsijoiltaan siirtymään joutuneita libanonilaisia, syyrialaisia ja palestiinalaisia lapsia ja heidän perheitään.

Maanlaajuisen avustusoperaation osana järjestö toimii 70 hätäsuojan yhteydessä. Lokakuun 2023 jälkeen järjestön apu on tavoittanut 71 000 ihmistä, joista 31 000 on lapsia. Hädänalaisille jaetaan käteisapua, peittoja ja muita vuodevaatteita sekä ruokapaketteja, puhdasta vettä ja hygieniatarvikkeita.