Tukihenkilö

”Parasta on se, että olen lapsille Tiina vaan”

Tukihenkilönä toimiva Tiina Lehtonen nauttii lasten seurassa olemisesta, hauskoista leikeistä ja yhdessä vietetystä ajasta. Lisäksi on mukavaa tarjota vanhemmille omaa aikaa arjen keskelle.

Tiina Lehtonen harmittelee ainoastaan sitä, ettei ryhtynyt tukihenkilöksi aikaisemmin. Parasta lasten seurassa on saada olla Tiina vaan. Kaikki muut aikuisen elämän roolit saavat jäädä, kun Tiina soittaa perheen ovikelloa. Oven läpi kantautuvista lasten äänistä kuulee, kuinka hänen tuloaan on odotettu. 

”Tiesin, että haluan tehdä jotain pyyteetöntä hyvää. Minussa oli sille tarve. Kun oivalsin, että tuossa tarpeessa oli paljolti mummina olemisen kaipuuta, otin yhteyttä Pelastakaa Lapsiin ja ilmoittauduin tukihenkilökoulutukseen”, kertoo Tiina. 

Hän sanoo, että vastuullinen päivätyö veisi aikaa, vaikka kuinka paljon, mutta työt eivät olleet sitä, mitä hän omalle vapaa-ajalleen kaipasi. Hän kaipasi pikkulapsia. Ainoa kriteeri oli, että tuettavan perheen tulisi löytyä riittävän läheltä hänen omaa kotiaan.  

Iloa yhteisistä leikeistä

”Olin alkuun vain esikoisen tukihenkilö. Hän rakastaa lautapelejä, minä myös. Hän on todellinen herrasmies tavassaan neuvoa minua, ellen tunne peliä ennalta. Kun tilanne perheessä muuttui niin, että myös pikkusiskon toivottiin voivan liittyä seuraan, näin tehtiin. Lautapeleistä piti luopua, mutta aloimme käydä kolmisin puistossa. Viimekerralla kalliosta tuli laiva, ja sen jälkeen lasten mielikuvitus piti meidät laivalla kiireisinä. En ole luova ihminen, mutta olen hyvä hyppäämään lasten ohjaamaan leikkiin mukaan”, Tiina kertoo. 

Lähtiessään lasten luota, Tiina kiittää heitä siitä, että sai tulla ja viettää aikaa heidän kanssaan. 

”Kerron miten hyvä mieli minulle tuli yhteisistä leikeistä.” 

Ei perhetuttu, vaan lasten ystävä

Tukihenkilö on lapsille turvallinen aikuinen. Myötätuntoinen ja lapsia varten. Sen kummoisempaa ammattilaisuutta ei tarvita. 

”Pelastakaa Lasten koordinaattorin haastattelu oli varsin perinpohjainen. Motiivini, arvoni ja elämäntilanteeni ovat työntekijän tiedossa. Hän tuntee myös tuettavan perheen tilanteen ja taustat, mihin siellä tukihenkilöä tarvitaan. Minun ei tarvitse tietään perheen tilannetta, eikä perheen minusta sen enempää kuin, että olen se vapaaehtoinen. Olen Tiina, joka tulen sinä päivänä ja siihen aikaan kuinka on sovittu”. 

Vanhemmuus on Tiinalle itselleen ollut hyvin merkityksellistä, ja siksi hän haluaa tarjota vanhemmille hetken omaa aikaa ja lisätä näin heidän jaksamistaan arjessa. 

”Mutta ei tämä työtä ole, vaan vapaaehtoista yhdessä viihtymistä lasten seurassa. Kaksi tuntia on lyhyt hetki minulle, mutta voin nähdä, miten iso asia se on lasten vanhemmille.” 

”Mutta ei tämä työtä ole, vaan vapaaehtoista yhdessä viihtymistä lasten seurassa. Kaksi tuntia on lyhyt hetki minulle, mutta voin nähdä, miten iso asia se on lasten vanhemmille.” 

Lasten mieli on aikuisen rikkaus

Tiina on pohtinut, että ikioma tukihenkilö olisi varmasti lapsesta kivoin vaihtoehto, varsinkin, jos sisaruksia on paljon. Vapaaehtoisia ei vain riitä aina yhtä yhdelle lapselle. Kysyntä tukihenkilöistä on kova.  

”Olen tässä hommassa todella saanut mummon etuoikeudet. Minä leikin lasten kanssa sovitut 1–2 kertaa kuukaudessa. Olen nauttinut lasten seurasta valtavasti. Lasten eläytyminen ja hetkessä olemisen taito piristävät kummasti. Paras kiitos tästä työstä on ohimennen todettu lause, joka kertoo, kuinka paljon minua on odotettu tai se, että vanhempien palatessa lapsi tokaisee ”ei vielä”. Näin lapset kertovat, että hyvin meillä menee tän Tiinan kanssa.” 

Teksti ja kuva Raili Mykkänen

Hymyilevä nainen ja mies nostavat hymyilevän pojan ilmaan.
Anna aikaasi lapselle

Tule tukihenkilöksi

Haluatko sinä olla lapselle merkityksellinen aikuinen ja tukea vanhempien jaksamista? Tule mukaan tukihenkilöksi! Tukihenkilöt viettävät aikaa lapsen kanssa 1-3 kertaa kuukaudessa muutaman tunnin kerrallaan. Tukihenkilöiksi voivat ryhtyä kaiken ikäiset aikuiset.