Nuori katselee talvisessa maisemassa kaukana siintäviä valoja.

Mielenterveysongelmat eivät ole joululomalla

”Jouluaatto oli jo ehtinyt puoleenpäivään, kun sain silmäni auki. Ahdistavat ajatukset ja toivottomuus olivat valvottaneet minua pikkutunneille asti, mutta se ei nyt auttanut. Oli noustava ja kahlattava läpi tämäkin päivä. Päivä, joka oli aiemmin ollut suosikkini kaikista päivistä, mutta joka ei enää erottunut harmaasta arjestani mitenkään. Ei ollut mitään syytä edes yrittää päästä joulun tunnelmaan, kun ei ollut ketään kenen kanssa sitä viettää, ja itse olisin vain halunnut unohtaa koko joulukuun ja paeta kaikkea siihen liittyvää. Joulurauha voitiin julistaa virallisesti koko maahan, mutta omaan sekavaan ja väsyneeseen mieleeni se ei päässyt ulottumaan. Voi kunpa olisinkin voinut saada lahjaksi edes yhden päivän, jolloin tuntisin jotain muutakin kuin tyhjyyttä ja epätoivoa.”

”Istuessani jouluaterialla en voinut olla miettimättä, millaista olisi, jos ruokana olisi muutakin kuin makaronia ja tilkka ketsuppia. Ei meillä ollut yhtään joulukoristetta – tai -valoja, lahjoista puhumattakaan. Joulu ei oikeastaan edes tuntunut joululta, koska se ei eronnut vaatimattomasta arjestani mitenkään. Huokaisin syvään ja yritin olla kiitollinen siitä, että minulle oli ylipäätään edes jotain ravintoa, mutta kai sitä sai edes haaveilla paremmasta?”

Nämä yllä olevat kuvaukset ovat valitettavasti todellisuutta monen ihmisen joulussa tänäkin vuonna. Mielenterveyden haasteet ja yksinäisyys eivät kevennä otettaan, vaan päinvastoin jopa korostuvat joulun aikana. Niitä ei pääse pakoon edes jouluaterialla saati joulun klassikkopiirrettyjä katsellessa. Tilanne voi jopa tuntua vaikeammalta kuin arkena, kun arjessa jotenkuten kiinni pitävät rutiinit on hetkeksi heitetty sivuun ja kiireettömyyttä halutaan korostaa.

Pelastakaa Lasten Lapsen ääni 2024 -kyselystä selviää, että jopa 63 % lapsista ja nuorista ei kokenut mielenterveyttään hyväksi viimeisen kuuden kuukauden aikana. Kyselystä käy ilmi, että apua mielenterveyden ja jaksamisen haasteisiin on vaikea saada eivätkä esimerkiksi kouluterveydenhuollon palvelut riitä, kun oikeasti tarve olisi intensiivisemmälle ja pitkäkestoisemmalle hoidolle, mutta tähän ei resursseja ole.

Kysyntä matalan kynnyksen avulle on kasvanut, ja tämä on näkynyt mm. chat-palveluiden käyttäjien määrän nousussa sekä lasten ja nuorten huolenaiheiden vakavoitumisena. Helposti saavutettavat matalan kynnyksen palvelut ovat tärkeällä sijalla ja auttavat usein nuorta pidempiaikaisen terveydenhuollon avunsaannin odottamisessa. Palveluissa pystytään myös ohjaamaan avun hakemisessa ja kertomaan konkreettisesti, millaista apua on tarjolla ja miten sitä lähdetään hakemaan.

Netarissa ollaan aina nuoren puolella ja nuorta varten

Lapsen ääni -kyselystä ilmenee myös, että 50 % kaikista vastaajista on ollut huolissaan tulevaisuudesta. Tulevaisuudennäkymissä huolestuttavat erityisesti avun saamisen vaikeus, huoli opintoihin ja työelämään pääsemisestä, pelot ja kokemukset kiusatuksi tulemisesta, sosiaalisen median tuomat haasteet ja paineet sekä mielenterveyden haasteet. Nämä teemat ovat korostuneet myös Nettinuorisotalomme Netarin palveluissa.

Yksinäisyys kietoutuu vahvasti yhteen mielenterveysongelmien kanssa ja nuori voi kokea monenlaista yksinäisyyttä. Jouluna korostuu erityisesti henkinen yksinäisyys. Joulunvietossa voi olla vaikka kymmenkunta ihmistä, mutta silti voi kokea olevansa yksin. Oma mielenmaailma on täynnä epätoivoa, synkkyyttä ja ahdistusta, joiden keskellä joutuu pärjäämään yksin. Fyysinen yhdessäolo ei poista henkistä yksinäisyyttä, vaan päin vastoin, saattaa jopa korostaa sitä.

Netari tarjoaa nuorille matalan kynnyksen keskusteluapua alan ammattilaisten ja koulutettujen vapaaehtoisten kanssa. Joillekin nuorille Netari on paikka, jossa voi turvallisesti jutella arjen kuulumisia ja hakea apua yksinäisyyteen ja nuoruuden kasvuvaiheisiin liittyviin ajatuksiin. Toisille Netari on ensimmäinen paikka, jossa omasta pahasta olosta uskaltaa puhua ja josta lähteä hakemaan siihen apua. Olipa asia miten pieni tai suuri tahansa, Netarissa ollaan aina nuoren puolella ja nuorta varten.

Tänäkin vuonna Pelastaa Lasten JouluManteli tarjoaa nuorille jouluaattoiltaan keskusteluapua ja tukea. JouluManteli järjestetään Twitchissa, TikTokissa ja WhatsAppissa 24.12. klo 18.00–24.00. Mukaan voi tulla vain piipahtamaan tai vaikkapa koko ajaksi jakamaan omia joulukuulumisia, hakemaan kahdenvälistä keskustelutukea tai seurailemaan Twitch-striimejä tai TikTok -liveä.

Kirjoittaja: Netarin digivapaaehtoisen Janika Angelsola