Pelastakaa Lapset on julkaissut Kehitysvammaliiton kanssa yhteistyössä toteutetun selkokielisen ja selkokuvitetun oppimateriaalipaketin erityisryhmien mediakasvatuksen tueksi. Maksuttomat ja saavutettavat verkkokirjat käsittelevät lasten digiarjen haastavia tilanteita, kuten nettikiusaamista, netin ahdistavia sisältöjä ja koukuttavia digipelejä.
Kasvava tarve selkokieliselle mediakasvatusmateriaalille
Uutinen hallituksen päätöksestä lakkauttaa selkokielinen oppimateriaalituotanto kehitysvammaisilta ja muilta runsaasti tukea tarvitsevilta lapsilta on herättänyt runsaasti huolta ja keskustelua. Kehitysvammaliitto (KVL) ilmaisee huolensa siitä, miten rahoituksen lakkautus jättää erityisryhmät ilman tarpeellisia oppimateriaaleja ja vaarantaa siten oppivelvollisuuslain yhdenvertaisuustavoitteet. Myös tutkimukset antavat viitteitä sille, että selkokieliselle materiaalille on tarvetta suomalaisten lasten lukutaidon heikentyessä.
“Erityisryhmien mediakasvatusta edistävälle maksuttomalle ja selkokieliselle oppimateriaalille on erityisen suuri tarve. Onneksemme pääsemme nyt vastaamaan tähän tarpeeseen uusilla laadukkailla materiaaleillamme.”
“Lapset tarvitsevat nyky-yhteiskunnassamme lukutaidon lisäksi myös lukuisia muita taitoja, jotka takaavat heille turvallisen ja hyvinvoivan digiarjen. Erityisen haavoittuvassa asemassa olevilla lapsilla, kuten kehitysvammaisilla lapsilla, on suurempi riski altistua netissä heidän turvallisuuttaan ja oikeuksiaan uhkaaville ilmiöille. Erityisryhmien mediakasvatusta edistävälle maksuttomalle ja selkokieliselle oppimateriaalille onkin erityisen suuri tarve. Onneksemme pääsemme nyt vastaamaan tähän tarpeeseen uusilla laadukkailla materiaaleillamme”, Pelastakaa Lasten asiantuntija Marjaana Hulkko iloitsee.
![](https://www.pelastakaalapset.fi/wp-content/uploads/2025/02/image-1-1078x1063.png)
Kuva: Selkokieliset tarinat on myös selkokuvitettu. Kuvitus: Lotta Oksanen
Kehitysvammaiset lapset mukana materiaalien ideoinnissa
Pelastakaa Lasten ja Kehitysvammaliiton yhteistyönä toteutettu oppimateriaalipaketti sisältää kolmen verkkokirjan kokonaisuuden, joka käsittelee lasten arkeen liittyviä digitaalisen hyvinvoinnin ja turvallisuuden teemoja.
Selkokielisyyden ja -kuvituksen ansiosta materiaali sopii erinomaisesti niin alakouluikäisille lapsille, kehitysvammaisille lapsille kuin S2-oppilaille. Tarinat voi myös kuunnella. Linkit materiaaleihin löydät tekstin lopusta.
Materiaalien kehittämisen lähtökohta oli se, että tarinoiden pitää palvella kohderyhmäänsä. Pelastakaa Lapset ja Kehitysvammaliitto järjestikin neljä työpajaa kehitysvammaisille lapsille eri puolella Suomea. Työpajoissa kuultiin lasten näkemyksiä ja ajatuksia digiturvallisuudesta, digitaalisesta hyvinvoinnista sekä toiveita materiaalin sisällölle. Tämän lisäksi kartoitettiin kehitysvammaisten lasten huoltajien ja opettajien tiedon- ja tuentarpeita.
![](https://www.pelastakaalapset.fi/wp-content/uploads/2025/02/image.png)
Kuva: Tarinoissa seikkaileva Tuisku-lapsi lumoutuu digipeleistä. Kuvitus: Lotta Oksanen.
Teemoina nettikiusaaminen, ahdistavat sisällöt ja koukuttavat digipelit
Lopputuloksena syntyi kolme tarinaa lapsille tärkeistä digiarjen teemoista. Lämminhenkisissä tarinoissa seikkailee innokas Tuisku-lapsi suloisen koiransa, Tassun, kanssa. Tuisku kohtaa erilaisia digiarjen haastavia tilanteita, kuten nettikiusaamista, ahdistavia sosiaalisen median sisältöjä sekä koukuttavia digipelejä. Tarinoissa on mukana myös turvallisia aikuisia, kuten Tuiskun äiti sekä opettaja, jotka auttavat Tuiskua navigoimaan digiympäristöissä. Tarinoiden lopusta löytyvät tietolaatikot, jotka kertaavat tärkeimmät opit käsitellystä teemasta. Materiaalit ovat heränneet eloon taitavan kuvittajan Lotta Oksasen toteuttamien selkokuvitusten ansiosta.
“On tärkeää, että lapset saavat luotettavaa ja ajankohtaista tietoa ja työkaluja turvallisemman ja hyvinvoivan digiarjen tueksi. Meidän aikuisten vastuulla on tarjota näitä saavutettavia ja innostavia työkaluja tasavertaisesti kaikille lapsille. Vaikka tarinoissa käsitellään digiympäristöjen negatiivisia ilmiöitä, niissä korostetaan myös digilaitteiden positiivisia ja kehitystä tukevia puolia,” painottaa Hulkko.
Yhteistyössä on voimaa
”Tarinallisten oppimateriaalien tuottaminen yhteistyössä Pelastakaa Lasten kanssa on ollut antoisaa myös Kehitysvammaliiton näkökulmasta. Heidän asiantuntemuksensa ja pitkä kokemuksensa mediakasvatuksen sisällöissä on yhdistynyt hienosti osaamiseemme selkokielessä ja tarinoiden pedagogisessa rakentamisessa erityistä tukea tarvitseville lapsille”, tarinoiden kirjoittaja, asiantuntija Paula Jägerhorn Opikkeesta kertoo.
Jägerhorn kertoo olevansa erityisen iloinen siitä, että tarinoissa on selkokuvituksen lisäksi mukana äänituki.
“Auditiivinen ja visuaalinen tuki vahvistavat ymmärtämistä ja oppimista. Äänituki tekee tarinoista saavutettavampia, innostavampia ja monipuolisempia erityistä tukea tarvitseville lapsille. Se ei ainoastaan tue heidän oppimistaan ja kielellistä kehitystään, vaan myös lisää heidän osallisuuttaan. Kuunteluun keskittyminen harjoittaa tarkkaavaisuutta ja keskittymiskykyä, mikä on monille erityistä tukea tarvitseville lapsille haastavaa. Äänituen avulla tarinat voivat tarjota kaikille lapsille tasa-arvoisia mahdollisuuksia nauttia oppimisesta ja tarinoiden maailmasta”, Jägerhorn summaa.
Tutustu oppimateriaaleihimme ja vinkkaa niistä eteenpäin!
Materiaalit löydät osoitteesta: huippula.fi/materiaalia-erityisryhmille
Lisätietoa ja tiedustelut:
Marjaana Hulkko
Suunnittelija, digitaalinen hyvinvointi ja turvallisuus
- +358 50 575 2701
- marjaana.hulkko@pelastakaalapset.fi
- Koskelantie 38, 00610 Helsinki