Vierailimme keväällä Somalimaassa. Lue alta otteita Elinan matkapäiväkirjasta.
Lentokoneen ikkunasta näkyy kuivaa maata silmänkantamattomiin. Lähestymme Hargeisan lentokenttää Somalimaassa. Seuraavien päivien ajan pidän päiväkirjaa matkastamme.
Maanantai
Ohi vilisee värikkäitä ja matalia rakennuksia ajaessamme pitkin Hargeisan katuja. Saavumme pienen koulun pihalle. Noustessamme autosta lämpötila lähentelee jo 30 astetta.
Koululuokkia on viisi ja yhden niistä edessä meitä odottaa laiha poika.
– Tässä on Marwan, paikallinen työntekijämme Mustafa esittelee ja silittää pojan päätä.
Paikalliset työntekijämme tuntevat selvästi pojan hyvin. 13-vuotiaan Marwanin katse kirkastuu ja hymykuopat loistavat poskilla, kun toinen työntekijämme, Nimo saapuu paikalle.
– Oletpa sinä kasvanut viime kerran jälkeen, Nimo päivittelee.
Mutta silti Marwan on hyvin pieni ikäisekseen. Pojasta näkee heti, ettei hän ole saanut riittävästi ravitsevaa ruokaa.
Marwanin perhe on hyvin köyhä, koska hänen isänsä menetti työnsä talouskriisin seurauksena. Nyt perhe elää maansisäisten pakolaisten leirillä.
Kun Marwan lähtee tunnille, Nimo kertoo Marwanin olevan hyvin onnekas voidessaan käydä koulua lahjoittajien tuella. Vaikka koulumaksut ovat vain muutaman dollarin, ei suurimmalla osalla perheistä ole siihen varaa.
– Olen itsekin äiti, ja usein tätä työtä tehdessäni sydämeni särkyy, kun näen, miten köyhissä oloissa monet perheet elävät, Nimo sanoo.
Ymmärrän hyvin, mitä Nimo tarkoittaa. Toisaalta minussa herättää toivoa se, että meillä on töissä Nimon kaltaisia ihmisiä, jotka ovat valmiita tekemään kaikkensa näiden lasten eteen.
Tiistai
– Tervetuloa, Marwanin siskot sanovat englanniksi ja elehtivät meitä astumaan sisään.
Pujahdamme nopeasti sisään portista, jotta leirillä vapaana kulkevat vuohet eivät pääsisi sisälle. Edessämme aukeaa pieni piha, jota varjostaa sen ylle laskeutuva puu. Perheen koti on kaksihuoneinen peltimökki. Pihalla on pieni piharakennus, joka toimii keittiönä.
Marwanin äiti ei puhu paljon englantia, mutta hymyilee meille lämpimästi. Myöhemmin hän puhuu todella kauniisti pojastaan ja siitä, mitä toiveita hänellä on Marwanille. Äiti on selvästi ylpeä pojastaan – ja syystäkin.
Päivän mittaan Marwan rentoutuu seurassamme ja edellisen päivän ujous alkaa karista. Näytämme hänelle kuvia talvisesta Suomesta.
– Minä tulen joku päivä käymään Suomessa, Marwan innostuu.
Jossain kohtaa Marwan elehtii, että voisiko hän lainata hetkeksi kameraamme. Poika kävelee ympäriinsä ottaen meistä kaikista kuvia. Marwanilla on selvästi taiteellista silmää, mikä ei yllätä, sillä harrastaahan hän piirtämistä ja runojen kirjottamista.
Mukavan päivän jälkeen tuntuu haikealta hyvästellä perhe ja lähteä takaisin hotellille.
Keskiviikko
On aika vaihtaa maisemaa.
Pääkaupungin rajalla seurueeseemme liittyy autollinen aseistettuja poliiseja. Heidän tehtävänsä on suojella kaikkia ulkomaalaisia, jotka lähtevät pääkaupungin ulkopuolelle, sillä alueella on paikoin levotonta.
Noin viiden tunnin ajomatkan jälkeen saavumme turvallisesti perille Buraoon, joka on Somalimaan toiseksi suurin kaupunki.
Torstai
Auto pomppii ja heiluu, kun etenemme pitkin kuoppaista hiekkatietä. Kuivaa maata näkyy silmänkantamattomiin, kun ajamme Pelastakaa Lasten klinikan pihalle.
Klinikkaa ympäröi kivimuurit, joiden sisäpuolella on pieni piha. Pihan toisessa päässä on katoksen peittämä odotusalue. Vaikka klinikka on vasta auennut, ovat kaikki istumapaikat jo täynnä äitejä lastensa kanssa.
– Tulkaa esittelen teille paikkoja, työntekijämme sanoo ja johdattaa meidät synnytysosastolle.
Pihan kautta pääsee kulkemaan myös muihin huoneisiin. Ovien päällä on kylttejä, kuten ”laboratorio”, ”tutkimushuone” ja ”apteekki”.
Haastattelemme lääkäri Saeedia. Hän on asiantunteva, mutta myös lämmin hymyillessään ja leikittäessään lasta, jota hän tutkii ennen haastattelua.
Kesken haastattelun hoitaja tulee sisään.
– Erästä lasta on purrut käärme, hoitaja sanoo.
– Anteeksi, Saeed sanoo ja poistuu nopeasti.
Kun lapsi on saanut apua, jatkamme haastattelua. Saeed kertoo kasvaneesta avuntarpeesta. Tämä on alueen ainoa klinikka ja potilaita tulee jatkuvasti lisää, sillä paheneva kuivuus ajaa perheitä hätään.
Yksi klinikalta apua saanut on Ayan*, jonka poika Hamdan* sairastui aliravitsemukseen. Lähdemme klinikalta Ayanin luo haastatellaksemme häntä.
Maja, jossa perhe asuu, on vieläkin yksinkertaisempi kuin Marwanin perheellä. Sitä ja pientä pihaa ympäröivät piikkipensaat pitävät eläimet loitolla.
1-vuotias Hamdan selvästi ujostelee hieman vieraita ja hetken meitä tarkkailtuaan juoksee äidin syliin turvaan.
Kun äitiä haastatellaan, Hamdan innostuu pelaamaan veljiensä kanssa jalkapalloa, vaikka hänen kömpelöt pikkulapsen potkunsa menevätkin usein pallon ohi. Itse pallo on ilmeisesti entinen sukka, joka on täytetty vanhoilla rievuilla.
Jossain kohtaa päivää pihalle saapuu pari naapurintätiä. Se vaikuttaa olevan päivittäinen tapa.
– Kun meillä ei ole ruokaa ja naapureilla on, he antavat meille omastaan. Se kuuluu kulttuuriimme, Ayan kertoo.
Perjantai ja lauantai
On kotiinpaluun aika. Ajamme ensin takaisin Hargeisaan ja lähdemme seuraavana päivänä kotia kohti.
Teksti Elina Huttunen | Kuvat Aleen Creative Solutions, Max Holm / Pelastakaa Lapset.
*Henkilöiden nimet muutettu yksityisyyden suojelemiseksi.
