Masked Singer Suomessa jotain ennennäkemätöntä – ”Nyt pitää vähän näpäyttää Lumiukkoa”

Lauantaina 23.11. esitettävässä Masked Singer Suomi: Pelastakaa Lasten joulu -jaksossa tuodaan iloa perheiden jouluodotukseen ja muistutetaan, mistä joulussa on oikeasti kyse.

Teksti: Elina Huttunen Kuvat: Saku Tiainen / MTV

Ensimmäistä kertaa Masked Singer Suomen historiassa kauden kruunaa jouluinen erikoisjakso. Marraskuun 23. päivä klo 19.30 tavataan kolme täysin uutta hahmoa: Poro, Joulukuusi ja Lumiukko.

Luvassa on tuttuun tapaan upeita esityksiä, kiperiä vihjeitä ja epätoivoista arvailua, kun etsivät yrittävät päästä jyvälle siitä, kuka julkisuudesta tuttu henkilö on kunkin hahmon sisällä. Jokaisen hahmon henkilöllisyys paljastuu jo saman jakson aikana.

Koska joulu on auttamisen aikaa, lyöttäytyy Masked Singer yhteen Pelastakaa Lasten kanssa auttaakseen köyhien perheiden lapsia Suomessa. Samalla joulun erikoisjakso tuo valoa ja iloa vuoden pimeimpään aikaan.

”Ajattelen, että me tarvitsemme iloa ja leikkiä elämään”, Masked Singer etsivä Maria Veitola sanoo. ”Sen takia tämä on mielestäni ihana yhteistyö, koska tässä yhdistyy se ilon ja kepeyden tuominen ja kuitenkin ollaan aidosti tärkeiden asioiden äärellä.”

Kuvassa Masked Singer -hahmo Lumiukko laulaa jouluisella lavalla tanssijatonttujen ympäröimänä.
”Lumiukko on hellyttävä, pehmoinen, ystävällinen ja liikunnallinen”, Lumiukko kuvailee. Kuva: Saku Tiainen / MTV

Masked Singer Suomi: Pelastakaa Lasten joulu -jaksossa katsojat ja etsivät pääsevät esimerkiksi arvuuttelemaan, kenen lasten auttamisen tärkeäksi kokevan henkilön lämmin sydän sykkii Lumiukon kylmän kuoren alla.

”Olen aina rakastanut lapsia. Kun näkee lasten hätää, niin minussa herää sellainen hoivavietti”, Lumiukko kertoo.

Kuvassa Masked Singerin etsivät Maria Veitola, Benjamin Peltonen, Jenni Poikelus ja Janne Kataja.
Hahmojen henkilöllisyydestä koittavat päästä jyvälle etsivät Maria Veitola, Benjamin Peltonen, Jenni Poikelus ja Janne Kataja. Kuva: Saku Tiainen / MTV

Samalla, kun Lumiukko, Joulukuusi ja Poro kilpailevat illan voitosta, tuovat he lavalle jouluntaikaa esittäessään suosituimpia joululauluja.

”Poro ainakin pyrkii kaikin mahdollisin keinoin tarjoamaan täyden jouluskaalan. Aina siitä raukeasta jouluaattoaamun tunnelmasta, kun Lumiukko-piirretty tulee televisiosta, niihin iloisempiin ja riehakkaampiin joulutunnelmiin”, Poro kertoo.

Yksi Poron esittämistä kappaleista onkin Lumiukko -piirretystä tuttu Walking in the air. Siihen liittyen Poro haluaa hieman näpäyttää Lumiukkoa.

”Eihän Lumiukolla ole edes jalkoja, miten se voisi kävellä ilmassa. Mutta joulupukin porot ovat aina osanneet lentää. Tai no okei, Lumiukko voi kävellä ilmassa, minä osaan juostakin ilmassa.”

Kuvassa Masked Singer -hahmo Poro laulaa sinistä taustaa vasten.
Poron maskin takana piileskelee joku julkisuudesta tuttu henkilö, jolle lapsuuden harrastuksesta on tullut ammatti. Kuva: Saku Tiainen / MTV

Jaksossa nähdään vähävaraisten perheiden tositarinoita

Masked Singer on tunnetusti tv-ohjelma, jota perheet kokoontuvat katsomaan yhdessä kotisohvalle. Sen lisäksi, että erikoisjakso tarjoaa jouluntaikaa ja villiä arvuuttelua, muistuttaa se, että kotisohvilla on myös perheitä, joiden taloudellinen ahdinko syvenee tänä jouluna. Yhdessä voimme kuitenkin auttaa.

”Jouluun kuuluu usko paremmasta. Vuosi päättyy siihen ja jokainen saa tavallaan uuden startin”, ohjelman juontaja Ile Uusivuori sanoo.

Jaksossa käynnistetään Pelastakaa Lasten joulukeräys ja nähdään aitoja kertomuksia siitä, mikä merkitys lahjoittajien avulla on köyhille perheille Suomessa.

”Mielestäni on hienoa, että Masked Singer valjastetaan lasten auttamiseen. Ja jos teidän perheellänne on hyvä tilanne, niin voitte lahjoittaa ja auttaa niitä perheitä, joilla ei ole mitään”, Ile Uusivuori jatkaa.

Hahmoista Joulukuusella on omakohtaista kokemusta vähävaraisesta lapsuudesta. Siksi hän kokee lasten auttamisen niin tärkeäksi.

”Elämä voi heittää kierrepalloja kenelle tahansa ja silloin me kaikki haluttaisi, että meistä otetaan koppia”, Joulukuusi muistuttaa ja jatkaa:

”Tämän jakson äärelle voi kerääntyä perheen kanssa arvailemaan ja laskeutumaan joulutunnelmaan. Ja jos teidän perheellänne on, mistä antaa, niin se lahjoitus voi olla teidän joululahja jollekin toiselle perheelle.”

Kenen lasten auttamisen tärkeäksi kokevan henkilön sydän sykkii Lumiukon kylmän kuoren alla? Entä pääsevätkö etsivät jyvälle siitä, kuka vähävaraisen lapsuuden kokenut julkisuuden henkilö piileskelee neulasten alla? Tämä kaikki selviää Masked Singer Suomi: Pelastakaa Lasten joulu -jaksossa 23.11. klo 19.30 MTV3-kanavalla.

Kuvassa Masked Singer -hahmo Joulukuusi laulaa jouluisella lavalla tanssijatonttujen ympäröimänä.
Joulukuusi on itsekin kokenut vähävaraisen lapsuuden. Nyt hänen viestinsä katsojille on: ”Tähdet loistavat pimeässäkin.” Kuva: Saku Tiainen / MTV
Lahjoita joulukeräykseen

Auta köyhien perheiden lapsia Suomessa

Tänä jouluna köyhien lapsiperheiden ahdinko on syvempi kuin vuosikymmeniin. Perheillä on pulaa jopa ruuasta.

Osallistumalla joulukeräykseen autat vähävaraisten perheiden lapsia ja ehkäiset syrjäytymistä Suomessa.

Jaettu kuva, vasemman puoleisessa kuvassa lapsi syö kiisseliä. Oikeanpuoleisessa kuvassa on kukkaro ja kolikoita.

”Jos on hedelmiä, jätän ne itse syömättä, jotta niitä on lapselle”

Yksinhuoltaja Marjan perhe putosi köyhyyteen. ”Ilman Pelastakaa Lasten ruokalahjakorttia, olisi meillä varmaan jäänyt jouluruuat saamatta”, kertoo Marja.

Kuva Joulubingoista Masked Singer Suomi: Pelastakaa Lasten joulu -jaksoon liittyen.

Nappaa talteen koko perheen bingopohjat jaksoa varten

Kuvabingo sopii hyvin perheen pienemmälle väelle ja tekstiversiota puolestaan voivat pelata ne, joille lukeminen on jo tuttu juttu.