Muhoksen Pelastakaa Lapset ry
Tuemme paikkakuntamme lapsia, nuoria ja haastavissa elämäntilanteissa olevia lapsiperheitä eri tavoin. Tule toimimaan kanssamme lasten hyväksi!
Tule mukaan toimimaan lasten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin lisäämiseksi
Tervetuloa Muhoksen Pelastakaa Lapset ry:n sivuille! Yhdistyksemme on perustettu vuonna 1960. Olemme vapaaehtoisvoimin toimiva yhdistys. Järjestämme tapahtumia muhoslaisille lapsiperheille. Teemme yhteistyötä paikkakunnan muiden toimijoitten kanssa. Eväitä Elämälle -ohjelman avulla tuemme taloudellisesti vähävaraisten perheiden lasten harrastustoimintaa myöntämällä tukea harrastuksesta aiheutuviin kuluihin.
Tule mukaan!
Jokaisella on mahdollisuus toimia lasten puolesta!
Pelastakaa Lasten jäsenenä olet mukana auttamassa ja tukemassa lähialueesi lapsia ja nuoria. Voit halutessasi toimia myös vapaaehtoisena yhdistyksessämme.
Hae tukea lapselle
Tuemme alle 18-vuotiaiden lasten harrastamista. Tukea myönnetään tarveharkintaisesti ja käytettävissä olevien avustusvarojen puitteissa.
Ota yhteyttä
Muhoksen Pelastakaa Lapset ry
muhos@pelastakaalapset.net
Puheenjohtaja Klaus-Fred Tamm
Sihteeri Anja Hämäläinen
Eväitä Elämälle -ohjelman yhteyshenkilö Klaus-Fred Tamm
Yhdistyksemme toimii vapaaehtoispohjalta ja yhteydenottoihin ei aina pystytä vastaamaan nopeasti.
Huomioithan, että yhdistys ei tee sosiaalityötä. Mikäli asiasi on ammatillinen tai koskee lomakoti- ja tukiperhetoimintaa, tukihenkilö- ja sporttikummitoimintaa, kotimaista adoptiota, perhehoitotoimintaa tai asiantuntijapalveluita, otathan yhteyttä Pelastakaa Lapset ry:n Pohjois-Suomen aluetoimistoon: puh. 010 843 5120.
Tue toimintaamme
Jos haluat tukea toimintaamme esimerkiksi yhteistyöllä tai taloudellisesti, ota yhteyttä muhos@pelastakaalapset.net
Ajankohtaista
Joulun lahjakorttikeräys HalpaHallissa 3.-30.11.25
Tule mukaan tekemään joulusta lämpimämpi muhoslaisille lapsiperheille! Osallistumalla Joulun lahjakorttikampanjaamme Muhoksen Halpahallissa 3.-30.11. voit lahjoittaa apua paikkakunnan lapsiperheille. Osta lahjakortti kassalta – päätä itse lahjakortin arvo ja jätä kortti kassalle. Toimitamme lahjasi heikoimmassa asemassa oleville lapsiperheille. Kiitos avustasi!
Syyskokous
Muhoksen Pelastakaa Lapset ry:n sääntömääräinen syyskokous on 25.11.2025 klo 17.00 kunnan kerhohuoneella, Asematie 14, ( käynti sisäpihan puolelta ) Käsitellään yhdistyksen toiminnan ja talouden kehykset vuodelle 2026. Kokousväki päättää myös jäsenmaksun suuruudesta ja valitsee erovuoroisten tilalle hallituksen jäsenet ja toiminnantarkastajan. Hallitus vastaa toiminnan toteuttamisesta yhdistyksen päätösten pohjalta. Tervetuloa tilaisuuteen myös kaikki asiasta kiinnostuneet! Hallitus 26.10.2025
Harrastustukihakemusten hakuaika päättyy 9.11.25
Muhoksen Pelastakaa lasten harrastustuen hakeminen ja hallinnointi on siirtynyt Eväitä Elämälle -hakujärjestelmään. Hakijan tulee rekisteröityä hakuportaaliin ja täyttää hakemukset verkossa. Tukien maksatus ja tositteiden toimittaminen tapahtuu kyseisen hakuportaalin kautta. Uusi hakuaika: 27.10. -9.11.2025 Hakemukset käsitellään saapumisjärjestyksessä hakuajan päätyttyä. Eväitä Elämälle -hakujärjestelmään voi rekisteröityä hakijaksi ja lähettää hakemuksen yhdistyksellemme osoitteessa: http://evaitaelamalle.pelastakaalapset.fi Huomioithan, että hakemukset ohjataan hakijan…
Tulevat tapahtumat
Yhdistyksemme on Pelastakaa Lapset ry:n jäsenyhdistys
Pelastakaa Lapset on maailman johtava sitoutumaton lapsijärjestö ja lastensuojelun ammattilainen. Turvaamme jokaisen lapsen oikeuden elämään, suojeluun, oppimiseen ja osallisuuteen Suomessa ja maailmalla. Meillä on yli sadan vuoden kokemus lapsen oikeuksien edistämisestä. Tuomme lapset ja aikuiset yhteen rakentamaan pysyvästi parempaa tulevaisuutta. Koska lasten tulevaisuus alkaa nyt.